Etusivu / Poikkeuksellisen tilanteen vaikutuksista Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistöön

Poikkeuksellisen tilanteen vaikutuksista Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistöön

Emme halua jättää Sinua yksin nyt, kun myös finanssimarkkinoilla eletään poikkeuksellisia aikoja. Koronaviruspandemian aiheuttama tilanne elää päivittäin, minkä vuoksi olemme koostaneet Sinulle salkunhoitajamme kommentit Titanium Hoivakiinteistön tämänhetkisestä tilanteesta.

Yleistä kiinteistömarkkinan tilanteesta

Koronaviruksen lyhyen aikavälin vaikutukset yleiseen kiinteistömarkkinaan ovat kohdistuneet erityisesti liiketilojen ja hotellien vuokralaisten liiketoimintaan. Vuokralaisten asiakasmäärät ja myynnit ovat laskeneet ennennäkemättömän nopeasti. Toisaalta päivittäistavarakaupan (ruoka) ja verkkokaupan osalta on uutisoitu kysynnän kasvusta. Kuluttajat viettävät nyt enemmän aikaa kotona ja valmistavat myös enemmän ruokaa kotona. Amazon ilmoitti 100 000 uuden työntekijän palkkaamisesta Yhdysvalloissa koronaviruksen aiheuttaman kysyntäpiikin vuoksi.

Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistö

Rahaston strategiana on ollut alusta asti luoda kassavirtoihin perustuvaa vakaata tuottoa. Titanium Hoivakiinteistö sijoittaa kotimaisiin hoiva- ja hyvinvointikiinteistöihin, joissa kunnat ja yksityiset hoivaoperaattorit tarjoavat lakisääteisiä hoivapalveluita. Rahaston kiinteistötyyppien voidaan katsoa olevan defensiivisimmästä päästä tässä markkinatilanteessa.

Koronaviruksen vaikutukset Titanium Hoivakiinteistön vuokralaisten liiketoiminnan kysyntään ovat toistaiseksi olleet vähäisiä.  Hoivaoperaattorit aloittivat nopeasti suojautumistoimenpiteet koronavirukselta hoivakodeissa. Hallituksen asettama vierailukielto vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköihin tukee niiden suojaamista entistä paremmin. Päiväkodit ovat edelleen toiminnassa ja lääkäriasemille on ilmeinen tarve myös lähiaikoina. Titaniumin rahastot vastuullisina vuokranantajina pyrkivät auttamaan ja turvaamaan vuokralaisten toimintaa kohteissa. Rakenteilla olevien kohteiden työmaat ovat normaalisti käynnissä ja esimerkiksi Suomen rajojen sulkemisella ei ole ollut juuri vaikutusta rakennustyömiesten saatavuuteen.

Titanium Hoivakiinteistöllä on vahva hankekanta. Tällä hetkellä rakenteilla on 12 kohdetta ja lisäksi kevään aikana käynnistyy uusia kohteita.

Titanium Hoivakiinteistö omistaa tällä hetkellä 139 kohdetta. Vuokrasopimusten keskimaturiteetti on 13,9 vuotta ja käyttöaste 99,6 %. Vuokralaisten liiketoiminnan kassavirta perustuu pitkälti julkisen puolen kanssa tehtyihin ostosopimuksiin. Hoivapaikkojen tarve Suomessa tulee edelleen kasvamaan väestön ikääntyvästä demografiasta johtuen ja uusille hoivakohteille riittää kysyntää. Titanium Hoivakiinteistöllä on tärkeä rooli mahdollistamassa uusien kohteiden rahoitusta ja auttamassa kuntia sekä hoivaoperaattoreita vastaamaan vääjäämättä kasvavaan hoivapaikkojen kysyntään.

 

Olemme täällä Sinua varten ja haluamme auttaa kaikissa sijoittamiseen liittyvissä kysymyksissä mahdollisimman aktiivisesti. Kokeneet asiantuntijamme palvelevat puhelimitse ja sähköpostitse normaaliin tapaan. Voit halutessasi olla yhteydessä omaan yhteyshenkilöösi.

Löydät yhteystietomme täältä.

 

Pidetään huolta toisistamme.

Parhain terveisin,

Titanium