Ilmoitus Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistön osuudenomistajille 7.1.2025
Ilmoitus Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistön osuudenomistajille 7.1.2025
Titanium Rahastoyhtiö Oy keskeyttää väliaikaisesti Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistön lunastusten toteuttamisen rahaston sääntöjen 12 §:n mukaisesti lunastustoimeksiantojen normaalia suuremman määrän ja hiljaisen kiinteistötransaktiomarkkinan johdosta. Lunastukset toteutetaan myöhemmin erikseen ilmoitettavana ajankohtana tällöin laskettavaan rahasto-osuuden arvoon. Rahaston osuudenomistajilta ei edellytetä toimenpiteitä keskeyttämisen johdosta.
Päätös lunastusten väliaikaisesta keskeyttämisestä on tehty osuudenomistajien etujen suojelemiseksi ja yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi. Lunastukset toteutetaan, kun niihin tarvittavat käteisvarat on hankittu rahaston sääntöjen osoittamilla keinoilla huomioiden kaikkien rahaston osuudenomistajien etu. Kaupankäynti kiinteistömarkkinassa on ollut vähäistä, mutta laskevien korkojen odotetaan lisäävän kiinteistötransaktioita vuoden 2025 aikana.
Muilta osin rahaston toiminta jatkuu normaalisti, eikä lunastusten väliaikainen keskeyttäminen vaikuta rahaston arvoon tai tuottoon. Myös rahaston arvonlaskenta jatkuu normaalisti kuukausittain. Rahasto omistaa tällä hetkellä 143 kiinteistöä. Niiden vuokrausaste on 99,4 % ja keskimääräinen jäljellä oleva vuokra-aika on 10,6 vuotta. Rahaston keskimääräinen vuosituotto sen perustamisesta alkaen on ollut 7,68 % kulujen jälkeen.
Mikäli haluat peruuttaa tekemäsi lunastustoimeksiannon, voit lähettää vapaamuotoisen peruutuspyynnön sähköpostitse Titaniumin asiakaspalveluun osoitteeseen info@titanium.fi tai asiakasyhteyshenkilöllesi. Muistathan sisällyttää viestiin yhteystietosi, kuten nimesi ja puhelinnumerosi. Titanium Rahastoyhtiö Oy päättää peruutusten hyväksymisestä. Peruutuksen hyväksyminen vahvistetaan erikseen sähköpostilla osuudenomistajalle.
Lisätietoja saat asiakasyhteyshenkilöltäsi tai asiakaspalvelustamme, joka on tavoitettavissa arkisin klo 9.00–16.30 sähköpostitse osoitteessa info@titanium.fi tai puhelimitse numerossa 09 8866 4000.
Titanium Rahastoyhtiö Oy
Hallitus
Aleksanterinkatu 48 B
00100 Helsinki